RSS-linkki
Kokousasiat:https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.02.2023/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rakennus- ja ympäristölautakunnan käyttösuunnitelmat vuodelle 2023
Rakennus- ja ympäristölautakunta 07.02.2023 § 6
199/02.02.00/2022
Kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 23.01.2023 § 9 vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpanomääräyksen, jonka mukaan lautakuntien tulee hyväksyä käyttösuunnitelmansa 1.3.2023 mennessä.
Kaupungin yleiset tavoitteet ohjaavat koko kaupungin toimintaa ja hallintokuntien tavoitteiden asettamista. Tavoitteet tulee yksilöidä niin selkeästi, että tavoitteiden toteutuminen voidaan todentaa ja arvioida.
Toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen seuranta tulee järjestää käyttämällä mittareita ja tunnuslukuja.
Talousarviossa on hyväksytty kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toimielimittäin vuodelle 2023. Hallintokuntien tulee pysyä hyväksytyn talousarvionsa puitteissa.
Täytäntöönpanomääräyksissä on myös määritelty talouden seurannan toimenpiteet ja aikataulu, talousvastuut ja määräykset henkilöstöasioista.
Kaupunginjohtaja ja toimialajohtajat ovat talousvastuuhenkilöitä ja he päättävät vähintään vuosittain ja muutoin tarpeen mukaan laskujen asiatarkastajista ja hyväksyjistä.
Talousarvion käyttötalouden sitovuustaso on nettomääräraha.
Hyväksytty talousarvio esitetään sinällään rakennus- ja ympäristölautakunnan käyttösuunnitelmaksi vuodelle 2023.
Oheisaineistona:
Talousarvion täytäntöönpanomääräykset
Rakennus ja ympäristölautakunnan toiminnalliset tavoitteet
Rakennus- ja ympäristölautakunnan käyttösuunnitelma v. 2023
Valmistelija: rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
Esittelijä Rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen
Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyy esityksen rakennus- ja ympäristölautakunnan käyttösuunnitelmaksi tavoitteineen vuodelle 2023
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |