Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 6


Vuoden 2023 talousarvio 8.12.2022

 

Kaupungin talousarvio 2023

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 5 

 

 

Kaupungin vuoden 2023 talousarviota on valmisteltu tilanteessa, jossa sote-uudistus toteutuu 1.1.2023. Hyvinvointialueiden perustamiseen liittyy merkittäviä rahoituksen muutoksia, jossa kuntien verotuloja ja valtionosuuksia siirretään hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseen. Kunnilta poistuu velvoite järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistehtävä kunnilla kuitenkin säilyy. Kansalaisten palvelujen tuottaminen vaatii jatkossa hyvinvointialueiden ja kuntien hyvää yhteistyötä.

 

Parkanon kaupungin toiminnan euromääräinen muutos näkyy niin, että toimintakulujen vuoden 2022 n. 62 miljoonan euron summasta siirrytään vuoden 2023 alle 20 miljoonaan euroon. Vuoden 2023 talousarviota on valmisteltu tavoitteena ylijäämä. Edellisiltä verovuosilta vuonna 2023 kunnille tulevat verotulotilitykset auttavat tässä merkittävästi.

 

Talousarvioesityksessä on kaksi uutta tointa, määräaikainen (kolme vuotta) kiinteistöhuollon työnjohtaja ja vakituinen työkykykoordinaattori. Kiinteistöhuollon työnjohtajan ma. toimella vastataan ensisijaisesti hyvinvointialueen vuokraamien tilojen ylläpitoon niin, että vuokralaisen vaatimustaso kyetään täyttämään. Työkykykoordinaattorin tehtävään saadaan rahoitusta Kihniön kunnalta ja toimen perustaminen antaa työllisyyspalveluissa resurssia kotiuttamistehtävien hoitamiseen, mikä on tärkeä kuntien lakisääteinen tehtävä. 

 

Talousarvioesityksessä vuosikatetta kertyy n. 4 miljoonaa euroa. Poistojen määrä on n. 2,1 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos positiivinen n. 1,9 miljoonaa euroa. Investointeja toteutetaan 2,1 miljoonalla eurolla ja investointien rahoitusosuudet huomioiden nettoinvestoinnit ovat n. 1,7 miljoonaa euroa.

 

Talousarvioesitys vuodelle 2023 turvaa kaupungin palvelut vähintään nykytasolla. Kiinteistöjen hoitoon, työllisyyden edistämiseen ja kotiuttamiseen saadaan lisävahvistusta.

 

Oheisaineistona talousarvioesitys 2023

 

Valmistelijat: vt. hallinto- ja talousjohtaja Jenni Alppi, vs. kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy talousarvion 2023 osaltaan ja esittää sen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Käsittely 

 Keskustelun kuluessa Reijo Ojennus esitti Tapio Ristamäen kannattamana että asia palautetaan valmisteluun. Käydyn keskustelun päättyessä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko asian valmisteluun palauttaminen hyväksyä yksimielisesti.

 

Päätös Asia päätettiin yksimielisesti palauttaa valmisteluun.

 

 Tämän pykälän käsittelyn jälkeen pidettiin tekninen tauko  klo 19.30-19:43.

 Merkitään että Jari Sammatti poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

 

 

Kaupunginhallitus 12.12.2022 § 7 

 

 

 Liitteenä

 nro 1 / Vuoden 2023 talousarvio 

 

Valmistelija: vt. hallinto- ja talousjohtaja Jenni Alppi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy vuoden 2023 talousarvion. 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy vuoden 2023 talousarvion seuraavin muutoksin:

- Hyvinvoinnin koordinointi vastuutetaan sivistyspalveluille
- Investoinneista poistetaan Yrjönkadun päällystäminen
- Kallion päiväkodin aitaremonttiin varataan 5000 euroa

 

 

Kaupunginvaltuusto 19.12.2022 § 6  

199/02.02.00/2022  

 

Liitteenä

nro 1 / Vuoden 2023 talousarvio

 

Valmistelijat: vs. kaupunginjohtaja Aki Viitasaari, vt. hallinto- ja talousjohtaja Jenni Alppi               

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2023 talousarvion.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti vuoden 2023 talousarvion ja antoi viranhaltijoille oikeudet tehdä talousarvioon teknisluonteisia muutoksia.