Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parkanon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parkanod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 3


 

Kaupunginvaltuuston kokousten pöytäkirjantarkastus 1.1.2023 alkaen

 

Kaupunginhallitus 12.12.2022 § 3 

 

 

Hallintosäännössä tulee kuntalain 90§:n mukaisesti olla määräykset pöytäkirjan laatimisesta, tarkastamisesta ja tiedoksi antamisesta. Parkanon kaupungin hallintosäännön 150 §:n 3. momentin mukaisesti toimielin tarkastaa pöytäkirjan päättämällään tavalla. Pöytäkirja voidaan 4. momentin mukaisesti allekirjoittaa ja tarkastaa myös sähköisesti.

 

Kaupunki on siirtynyt vuoden 2022 aikana uuteen Dynasty10 asian- hallintajärjestelmään, joka mahdollistaa pöytäkirjojen sähköisen tarkas- tamisen ja allekirjoittamisen. Sähköiseen pöytäkirjantarkastukseen ja allekirjoittamiseen siirtyminen on tarkoituksenmukaista aloittaa 1.1.2023 lähtien, jolloin kaikkien kaupungin toimielimien vuodenvaihteen jälkeen tarkastettavat ja allekirjoitettavat pöytäkirjat ovat sähköisessä muodossa. Sähköinen allekirjoitus edellyttää vahvaa tunnistautumista Suomi.fi -palvelun kautta.

 

Käytäntöön siirtyminen on myös edellytys sähköisen arkiston käyttöönotolle.

 

Valmistelija: vs. kaupunginsihteeri Risto Uotila

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää siirtyä pöytäkirjojen sähköiseen tarkastamiseen ja allekirjoittamiseen 1.1.2023 alkaen ja että pöytäkirjat tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavana päivänä.

 

Käsittely 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti siirtyä ja esitää kaupunginvaltuustolle siirtymistä pöytäkirjojen sähköiseen tarkastamiseen ja allekirjoittamiseen 1.1.2023 alkaen ja että pöytäkirjat tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavana päivänä.

 

 

Kaupunginvaltuusto 19.12.2022 § 3  

346/00.01.01.02/2022  

 

 

Valmistelija: vs. kaupunginsihteeri Risto Uotila  

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää siirtyä pöytäkirjojen sähköiseen tarkastamiseen ja allekirjoittamiseen 1.1.2023 alkaen ja että pöytäkirjat tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavana päivänä.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.